Esittely
Esittely
Kaupungin vanhin pizzeria, Da Mario, on perheyritys, joka avasi ovensa ensimmäisen kerran vuoden 1981 lopulla Asemakadulla. Pian tämän jälkeen siirryttiin Torikadun tiloihin, joissa ollaan oltu jo melkein 30 vuotta. Aivan Oulun keskustassa sijaitsevassa Da Mariossa on aitoa italialaista tunnelmaa ja ystävällinen ilmapiiri.
Ruokalistamme perustana ovat ensiluokkaiset raaka-aineet, joista ei tingitä. Pizzan herkullisuuden salaisuus piileekin alkuperäisessä reseptissä, jonka opimme Da Marion perustajalta, italialaiselta, Mario Patellalta. Olemme halunneet pitää perinteistä kiinni ja keskittyneet vain siihen, mitä osaamme parhaiten, eli pizzaan.
Vuonna 2007 Da Mario sai uuden ilmeen sisustuksen ja ruokalistan uusimisen myötä. Saimme myös kabinetin, jonne mahtuu 10 -12 henkilöä ruokailemaan. Vuonna 2010 päivitettiin ruokalistaa ja sisustusta uudemman kerran. Listalta löytyy nyt myös gluteenitonta pizzaa.
Mielipiteenne on meille tärkeää, joten pyydämme Teitä ottamaan yhteyttä joko heti paikanpäällä tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen damario@damario.fi. Olemme halukkaita kuulemaan asiakkaittemme mielipiteen ravintolastamme ja parannuskehotuksia toiminnastamme tai ruokalistastamme.
Da Mariolla ei ole muita toimipisteitä eikä sisaryrityksiä.

